Karavaanari on kaikkien kaveri

Kun suomalaisten vapaa-aika alkoi sodan ja jälleenrakennuksen jälkeen lisääntyä, alkoi myös automatkailun suosio nousta reilusti. Ensimmäiset matkailuvaunut valmistettiin itse peräkärryn päälle 1950-luvulla ja 1960-luvulla tehdasvalmisteiset vaunut ilmestyivät Suomen teille. Leirintäalueilla matkailuvaunut herättivät luonnollisesti kateutta, kun telttailijat kastuivat vesisateessa, ja matkailuvaunussa kokkailtiin lämpimässä sisällä. Telttailun suosio hiipuikin 80-luvulle tullessa, ja nykyään telttailijat ovat pieni marginaalinen ryhmä camping-alueilla, joita kansoittavat matkailuautot ja -vaunut.

Matkailuauto eli asuntoauto on erikoiskäyttöön valmistettu ajoneuvo, johon on rakennettu tilat asumista varten. Matkailuautossa pitää Trafin kriteerien mukaan olla istuimia ja pöytä, makuupaikkoja, jotka voi myös muuntaa istuimista, keittomahdollisuus sekä säilytystiloja. Matkailuauton verovapaus määrittyy omamassan ja korkeuden, sekä varusteiden mukaan. Jos nämä kriteerit eivät täyty, autoa verotetaan kuten henkilöautoa. Kotitekoisia matkailuautoja alettiin valmistaa aluksi Yhdysvalloissa, ja toisen maailmansodan aikana niitä alettiin tehdä sotilaskäyttöön liikkuviksi, tilapäisiksi majoitustiloiksi. Sodan jälkeen tieverkoston parantuessa ja vapaa-ajan lisääntyessä matkailuautojen ja -vaunujen määrä lisääntyi, ja monet eläkeläiset ostivat sellaisen jopa asunnoksi.

Suomeen ensimmäiset matkailuautot tulivat verraten myöhään. Vaikka saksalainen Westafalia-yhtiö alkoi rakentaa retkeilyautoa VW-pakettiauton runkoon jo vuonna 1951, Suomessa autoveron vuoksi hinta nousi niin korkeaksi ,että maahan tuotiin vain yksittäisiä kappaleita. Vanhoista kirjasto- ja linja-autoista rakenneltiin jonkin verran itse matkailuautoja, ja etenkin 70- luvulla saattoi saada kohtuuhinnalla linja-auton, kun liikennöitsijät uudistivat kalustoaan. Suomen ensimmäinen matkailuautojen valmistaja oli järvenpääläinen Matkailija, joka rakensi ensimmäiset autot VW LT- auton pohjalle vuonna 1984. Suomalainen Oy Lohja Ab, joka valmisti matkailuvaunuja Solifer-nimellä, aloitti yhteistyön saksalaisen Hymer-tehtaan kanssa, ja myi Solifer-nimellä omia mallejaan. Ulkomaalaisten matkailuautojen säännöllinen tuonti alkoi 1980-luvun lopulla. Viime vuosina matkailuautojen rekisteröinti on kasvanut huimasti, ja vuonna 2017 tehdasvalmisteisia matkailuajoneuvoja ensirekisteröitiin 1138 kpl, mikä tarkoittaa yli 21% kasvua edellisvuoteen. Matkailuautoja on rekisterissä tällä hetkellä Suomessa yli 50 000.

Matkailuvaunu eli asuntovaunu on tilapäiseen asumisen ja retkeilyyn tarkoitettu autolla vedettävä perävaunu. Matkailuvaunussa on yleensä keittiö ja oleskelu- sekä makuutilat. Pienemmissä vaunuissa nämä ovat useimmiten yhdessä tilassa, isommissa vaunuissa makuutila on usein erotettu oleskelu- ja keittiötiloista. Vaunun keittiötiloissa on usein kaasulla toimivat keittolevyt sekä jääkaappi, paremmin varustelluissa voi olla uuni ja pakastin. Vaunuissa on useimmiten nestekaasulla toimiva lämmitin, mutta monesti lämmityslaite, kuten jääkaappikin ovat kolmitoimisia, jolloin vaunua voi lämmittää ja jääkaappi toimii myös vaunun ollessa liikkeessä. Ensimmäiset suomalaiset matkailuvaunut valmistettiin autonkoritehdas Penko Oy:llä Seinäjoella vuonna 1949. Vaunuja valmistettiin tuolloin kymmenen kappaletta. Vaunut oli valmistettu vanerista, ja ne oli suunniteltu siten, että niitä voi vetää VW Kuplalla. Ensimmäiset sarjatuotannolla valmistetut matkailuvaunut valmisti OM-vaunu Punkalaitumella. Vaunuja valmistettiin vuosina 1962 – 1967 noin 400 kappaletta. 1962 aloitettiin myös ulkomaisten, Sprite-merkkisten vaunujen maahantuonti. Vuonna 1964 rakensi Kauppahuone Bensow Solifer-vaunun prototyypin, ja Solifer lieneekin pitkäikäisin suomalainen matkailuvaunumerkki, jota valmistettiin neljä vuosikymmentä. Muita merkittäviä suomalaisia matkailuvaunumerkkejä olivat Matkaaja sekä Kafi. Monet matkailuvaunut toimivat kesäasuntoina lomakylissä, eikä niitä juurikaan vedetä mukana.

Matkailuvaunuja ja -autoja myydään käytettyinä kaikissa hintaluokissa, ja jo muutamalla tuhannella eurolla saa mainion toimivan matkailuvaunun, jolla pääsee kokeilemaan, onko karavaanarielämä se unelmien harrastus. Uudet matkailuautot maksavat Suomessa 60 000 eurosta ylöspäin ja kallein Suomesta saatava matkailuauto maksaa parin omakotitalon verran. Matkailuautojen oston voi rahoittaa esimerkiksi Freedomrahoitus.fi rahoituslaitoksella kätevästi. Matkailuauton hankkiminen ja ylläpitäminen on kalliimpaa kuin matkailuvaunun, mutta itse ajaminen on helpompaa, etenkin pysäköidessä ja peruuttaessa. Matkailuauton voi myös vuokrata kesäloman ajaksi, jolloin pääsee pienellä sijoituksella kokeilemaan automatkailua.