Karavaanarikoira on kaikkien karvakaveri

Kesän saapuessa moni vaihtaa kesärenkaat oman autonsa lisäksi myös matkailuautoon tai -vaunuun. On nimittäin karavaanikauden aika ja siihen on hyvä varautua etukäteen. Aivan kuten kesämökin kevätsiivous, myös matkailuauto täytyy laittaa kesäkuntoon.

Monilla suomalaisilla on haaveissa karavaanarin elämä, jossa kierretään pitkin maata leirintäalueilla. Tähän liittyy tietynlainen vapaus ja maiseman vaihtaminen. Moni käy vähintään vuokraamassa matkailuauton kesäksi ja kiertää Suomea, koska täällä on yksinkertaisesti niin paljon paikkoja, joissa ei ole tullut vierailtua. On myös ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka korona-aika on lisännyt etenkin nuorten kiinnostusta karavaanarielämää kohtaan.

Siinä missä aiemmin karavaanarien mukana kulkivat lapset, nykyajan nuoriso, jolla omia lapsia ei ehkä vielä ole, ottaa mukaan koiran. Näin ei tarvitse maksaa hoidosta ja perheen karvainen kaveri pääsee nauttimaan uusista maisemista ja hajuista. Koirat ovat myös mielellään karavaanarien matkassa ja monilla karavaanareilla on hyviä kokemuksia ja muistoja aiheen tiimoilta.

Mitä mukaan koiralle?

Koiran tarpeet kannattaa huomioida hyvin, jotta matka sujuisi mukavammin. Hyviä varusteita kannattaa etsiä Zoo -verkkokaupasta, josta saat kaiken tarvitsemasi näppärästi netistä; sinun ei siis tarvitse jättää koiraa yksin kotiin siksi aikaa kun haet sille vaikkapa petiä asuntoautoon. Zoo pitää huolen siitä, että tarvikkeet sopivat kaikkiin mahdollisiin asuntoautoihin ja -vaunuihin ja jos sopivaa vaihtoehtoa ei heti löydy, asiakaspalvelu kyllä löytää sen, mitä tarvitset.

Koiran tarpeet kannattaa ottaa huomioon jo siinä vaiheessa, kun hankkii asuntoautoa, ja tämä kannattaa ilmoittaa suoraan myyjälle. Monesti koiran häkki tai istumapaikka myydään siten, että se on yhteensovitettavissa ihmisten istumapaikan kanssa. Näin ollen koiran istumapaikka ei vaadi autolta mitään rakenteellisia muutoksia ja se saa istua ihmisen vieressä. Myös jonkinlainen lelu on hyvä pakata mukaan, jotta koiralla on jotakin puuhaa myös itsekseen.

Koirat eivät saisi syödä sitä, mitä ihmisetkin syövät, joten siksi kannattaa varata sille omia muroja mukaan. Erityisen tärkeää on vesi, varsinkin kesäaikaan. Koirat läähättävät hikoilun sijaan, mutta se johtaa yhtä lailla nesteen haihtumiseen, joten kaikilla tauoilla kannattaa antaa koiran juoda vettä niin paljon kuin se vain jaksaa. Jaloittelu näiden taukojen yhteydessä on myös tärkeää.

Muovipusseja kakan keräämiseen on saatavilla huoltoasemilta eli niitä ei välttämättä tarvitse edes pakata. Koirat ovat tervetulleita yleisesti ottaen kaikille leirintäalueille, kunhan ne vain pidetään kiinni ja niiden jätökset kerätään asianmukaisesti. Leirintäalueen infosta saa myös todennäköisesti pusseja, jos sattuu hätä.

ribbon-lite